Luin ja opin /

The Art of Non-Conformity

Set your own rules, live the life you want and change the world. Chris Guillebeau, Turnaround, 2013.

Kuka sanoo, että et voisi tehdä sitä mitä haluat? Kuka on päättänyt, että koulujen jälkeen on löydettävä työpaikka? Kuka sanoo, että korkeakoulutus on pakko hankkia? Kuka sanoo, että rahan perässä on juostava?

Tämä kirja herättää juuri näitä kysymyksiä. Kirjan kirjoittaja Chris on päättänyt tehdä toisin. Opiskeltuaan collegessa hön totesi, että lukukausimaksuihin kuluvat rahat voisi käyttää viisaamminkin. Hän työllistää itse itsensä ja on ottanut tavoitteekseen käydä maailman jokaisessa maassa. Hän on saavuttanut tavoitteensa jo. Sama kaveri pitää samannimistä blogia, jota hän päivittää ahkerasti.

Kirja on opas ihmiselle, joka ihmettelee onko tämä tässä, eikö elämästä saa enempää irti. Guillebeau neuvoo, miten herätellä itseään ajattelemaan itse ja huomaamaan näkymättömät muurit, joiden sisään on jäänyt. Kirja esittelee syitä, miksi muurien sisälle on niin mukava jäädä, mutta miksi sieltä kannattaisi murtautua pois. Kirja varoittaa siitä, mitä todennäköisesti tulee kohtaamaan kun ei enää seuraakaan perinteistä elämänpolkua.

Tämä kirja ei ole kirja siitä, miten voi elää laittamatta tikkua ristiin elämänsä eteen. Sen sijaan Guillebeau rohkaisee meitä tekemään kovasti sellaista työtä, josta nautimme. Kuten hän kirjassa mainitsee, harvan unelmaelämä on pelkkää rannalla makailua drinkki kädessä. Useimmat meistä haluavat tehdä jotain mielekästä. Tämä kirja rohkaisee etsimään sen, mikä itsestä on mielekästä, ja alkamaan tehdä juuri sitä. Guillebeau itse nauttii matkailusta sekä kirjoittamisesta ja hän on luopunut monesta asiasta niiden vuoksi (ei ole koskaan hankkinut omistusasuntoa, päivätyötä, autoa). Kuten hän kirjoittaa, voit saada mitä vain, mutta et kaikkea yhtäaikaa. On vain päätettävä mikä on itselle tärkeää ja mentävä sen perään.

Kirja ei myskään kannusta elämään itsekkäästi. Guillebeau oli itse koulujensa jälkeen neljä vuotta vapaaehtoisena Länsi-Afrikassa auttamassa. Guillebeau kannustaa myös etsimään itselle tärkeän asian, jonka avulla voi auttaa muita. Sen pienen alueen, jossa oma juttu risteää sen kanssa, mitä muut tarvitsevat. Guillebeau kirjoittaa myös paljon perinnön tekemisestä, sellaisesta työstä, jonka voi jättää jälkeensä jälkipolville. Sellaisen työn tekemisestä, jota kuolinvuoteella katsoessaan, voi todeta eläneensä elämänsä niin hyvin kuin voi. Jokaisella tämä perintö on erilainen, mutta perinnön eteen Guillebeau kannustaa tekemään paljon töitä.

Hyvä kirja, joka nostaa matkakuumetta ja saa katsomaan ympärilleen kriittisella silmällä. Onko tämä mitä minä haluan, vai mitä minun pitäisi haluta?

the-art-of-non-conformity

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

4 Kommentit

  • Vastaa
    Mielekäs miellekartta
    helmikuu 2, 2015 12:57

    Nämä ajatukset kuulostavat tosi hyviltä, juuri sellaisilta, joita aika monikin tänä päivänä miettii. Kiva oli huomata, että elän jo monella tapaa ”ei-sovinnaisesti” ja toteutan itseäni niin, että muutkin siitä hyötyvät.

    Asuntovelallisuus nähdään joissain kulttuureissa lähes koko elämän mittaisena taakkana tai jopa vankilana. Se on mielestäni vähän hölmöä, koska moni joutuu jotain vuokraa maksamaan asumisestaan (mm. Suomessa on pakko saada katto pään päälle), ja velan lyhentäminen voi olla edullisempaa kuin vuokraaminen puhumattakaan siitä, että asunto on joskus oma. Kaikkea ei siis tarvitse tehdä siksi, että muutkin tekevät, vaan yksinkertaisesti siksi, että se on fiksua!

    • Vastaa
      Tiia
      helmikuu 2, 2015 13:15

      Chris kirjoittaa kuitenkin kirjassaan siitä, että jos ei halua sitoa itseään asuntoonsa vaan elää ”vapaammin” (matkustella paljon ja tehdä töitä mistä lystää, kirjailijalta se onnistuu) on turha sitoa itseään isoon asuntolainaan joka kaventaa vaihtoehtoja aika lailla.

      • Vastaa
        Mielekäs miellekartta
        helmikuu 2, 2015 15:28

        Joo, jos ei halua asettua, silloin on turha ottaa asuntolainaa, ellei siten ole varoissaan ja osta sijoitusasuntoa.

        Lähinnä kavahdan ajatusta, että asuntovelallisuus niin usein/aina leimataan sitovaksi ja rajoittavaksi, koska sen ei ole pakko olla sitä. Se on vain mielestäni liian stereotyyppinen ajatus. Itse ”ryhdyin” asuntovelalliseksi 21-vuotiaana. Yksin ja pienituloisena Helsingissä. Olen matkustanut, tehnyt töitä ja asunut ulkomailla. En ihaile tietynlaista haahuilua ihan varauksettomasti. En elä oravanpyörässä, ja siksi ihastuin moniin kirjan esittämiin ajatuksiin. Tunnistin ne tosiksi. Ainoastaan tämä asuntoasia oli mielestäni esitetty liian mustavalkoisesti. Tyyliin ”kun et ole asuntovelallinen, kaikki on mahdollista, ja kun olet asuntovelallinen, mikään ei ole mahdollista ja olet tuomittu kapeaan elämääsi”. Olen kohdannut tämän ajatuksen muissakin vastaavissa kirjoissa, ja lopulta liiallinen asenteellisuus aina syö kirjan sanoman uskottavuutta, vaikka kirja muuten olisi ihan mahtava.

        • Vastaa
          Tiia
          helmikuu 2, 2015 17:02

          Toki on asuntolainoja ja on asuntolainoja. Kirjassa puhutaan varsinkin niin suuren asuntolainan ottamisesta kuin vain pankki antaa ja jota maksetaan pois seuraavat kolmekymmentä vuotta. Silloin kämpän kanssa on melkolailla naimisissa. Olet ollut fiksu ja jättänyt pelivaraa lainan päälle.

    Vastaa

    Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

    The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

    Close