Karkkipäivä / Makeiset /

Minttuiset raakasuklaatryffelit (viljaton, luonnollisesti makeutettu, maidoton, pähkinätön)

Ihanaa Karkkipäivää! Se olisi joulu viikon päästä. Laitan teille koosteen jouluisista ohjeista silloin, mutta uutta ohjetta on julkaise. Joulurauha kaikille.

Minulle kävi tällä kertaa nolosti ja hukkasin ajantajuni tällä viikolla ihan täysin. Vähän ennen nukkumaanmenoa torstaina minulla yhtäkkiä välähti. Herramunjee, huomenna pitäisi olla resepti kasassa ja minä en ole ehtinyt edes miettiä asiaa. Saati käydä hankkimassa aineksia. Joku voisi tässä kohtaa aavistuksen ahdistua. Niin minäkin.

Onneksi tässä on touhuttu saman asian parissa jo jonkin aikaa eikä hätä ollut sen näköinen. Muutama henkäys syvään ja hommiin. Ainekset löytyvät nykyään jo melko hyvin kaapista. Ehkä opin ensi vuonna järjestämään ohjeisiini jonkinlaisen puskurin, jotta tällaisilta ylläreiltä vältyttäisiin. Toisaalta minusta on kiva pitää kirjoitukseni ajankohtaisina ja elää hieman kaoottisesti veitsenterällä.

Tällä kertaa tarjolla on siis ihanan minttuisia raakasuklaatryffeleitä, jotka voi halutessaan makeuttaa kokonaan taateleilla. Jos taas taatelit eivät kutkuttele, voi ne korvata haluamallaan siirapilla.

minttuiset raakasuklaakonvehdit

Käyttämäni minttu on sitten tujua tavaraa. Ostin sen aikoinaan apteekista ja se on todella riittoisaa. Tässäkin ohjeessa 7 tippaa riittää. Lisäksi kaikki hajua keräävät ruoka-aineet kannattaa pitää kaukana näistä konvehdeista kun niitä säilyttää jääkaapissa. Jos käytät kaupasta saatavaa uutetta, joudut annostelemaan sitä enemmän. Maistele itsellesi sopiva minttuisuus. Muista kuitenkin, että minttu tulee kylmissä tryffeleissä paremmin esille kuin huoneenlämpöisissä, joten jätä maku tekovaiheessa aavistus vajaaksi.

Toinen mainittava asia on tryffelimassan jäähdyttäminen kovaksi, josta sain myös oppitunnin. Kun puhutaan kaakaovoista joka jumahtaa todella kovaksi jähmettyessään, saa jähmettymisajan kanssa olla tarkkana! Älä tee niin kuin minä ja ajattele tunnin olevan merkityksettömän lyhyt aika tekemään hallaa. Jos pidät massan liian pitkään pakastimessa, tuloksena on kivikova kulhon muotoinen möykky suklaata. Jos et usko ja haluat kokeilla itse, voin antaa vinkin, että möykky pehmenee melko mukavasti pienimmällä teholla mikrossa minuutissa. Jos et ole varma, että ehdit käsittelemään massan heti puolen tunnin kuluttua, kannattaa se laittaa jääkaappiin tai jopa jättää huoneenlämpöön pöydälle. Se jähmettyy hiljalleen sopivaksi.

Ihana Nigella Lawson sanoo, että tekeleet saavat näyttää vähän ”rosoisilta”. Silloin niistä näkee, että ne on tehty itse. Ei tarvitse siis huolehtia siitä, ettet saa pyöriteltyä palloista täydellisen pyöreitä. Ne voittavat perinteisen kohvehtirasian joka tapauksessa 6-0.

Minttuiset raakasuklaatryffelit

Tulosta Resepti
Annosta: n. 30 kpl

Ainekset

  • 90 g raakakaakaovoita
  • 4 rkl kookosöljyä
  • 0,5 dl kookoskermaa
  • 150 g raakakaakaojauhetta
  • 60 g (tuoreita) taateleita
  • 7 tippaa minttuöljyä tai n. 1 tl minttu-uutetta
  • ripaus laadukasta suolaa
  • (kookos- tai vaahterasiirappia)
  • lisäksi raakakaakaojauhetta pyörittelyyn

Valmistus

1

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy kuumassa vesihauteessa juoksevaksi. Lisää joukkoon myös kookoskerma.

2

Poista taateleista kivet ja kaada niiden päälle kuumaa vettä. Anna lämmetä 10 min.

3

Sekoita kaakaojauhe nestemäiseen kaakaovoi-kookosöljy-kermaseokseen.

4

Kaada taateleista vesi pois ja soseuta ne tahnaksi sauvasekoittimella. Jos taateleita on liian vähän soseutumaan helposti, voit lisätä joukkoon vähän sulaa suklaata.

5

Sekoita taatelitahna sulaan suklaaseen.

6

Lisää minttu-öljy ja suola. Sekoita kunnolla sekaisin.

7

Siirrä massa kylmään jähmettymään (30 min pakastimessa, tunti jääkaapissa, 2 h huoneenlämmössä).

8

Kun massa on jähmettynyt melkein kovaksi, kaavi siitä vahvalla lusikalla suupalan kokoisia möykkyjä ja pyörittele ne nopeasti palloiksi. Pyörittele lopuksi raakakaakaojauheessa.

9

Säilytä ilmatiiviisti jääkaapissa. Säilyvät parisen viikkoa.

Erityistä

Valmistusaika: 30 min Jähmettymisaika: 30 min

Toivottavasti maistuu!

allekirjoitus

Karkkipäivä on sarja herkkuohjeita, joiden avulla herkuttelu ilman huonoa omaatuntoa on mahdollista. Ohjeet ilmestyvät aina lauantaisin, eli karkkipäivänä. Lisää Karkkipäivästä voit lukea täältä.

tekeekö mielesi lisää tällaisia ohjeita? Liity ilmaiselle sähköpostilistalle ja saat linkin kaikkiin vanhoihin ohjeisiin!

Saat linkin sivulle, johon on kerätty yli 80 blogissa julkaistua Karkkipäiväohjetta. Lisäksi saat jatkossa kaikki uudet ohjeet heti niiden ilmestyttyä lauantaisin.

Syötä alle osoite, johon saan lähettää sinulle linkin ja uudet ohjeet. En luovuta osoitetta kolmansille osapuolille. Voit aina perua tilauksen yhtä nappia painamalla, jos tulet katumapäälle.

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

1 Comment

  • Vastaa
    Rentouttavaa joulua! Tässä kooste jouluisista herkuista - Elämänmakua
    joulukuu 23, 2016 14:26

    […] Minttuiset raakasuklaatryffelit (viljaton, luonnollisesti makeutettu, maidoton, pähkinätön) […]

  • Vastaa

    Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

    The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

    Close