Itsetuntemus /

Minäminä ja bloggaajaminä

image

Täällä minäminä asuu

Ennen kuin aloin kirjoittaa blogia elin ahtaassa laatikossa. En voinut tehdä sitä sun tätä. Miksi? Kun en vaan voinut. Laatikko esti. Laatikossa mahtui liikkumaan vain muutamaan suuntaan, mutta ne alueet oli jo nähty ja koettu. Laatikossa oli miellyttävän hämärää, turvallista ja ennalta-arvattavaa.

Tylsää, joku sanoisi.

Sitten perustin blogin. Nähty ja koettu ei ole mitään kovin innostavaa kirjoitettavaa saati kerää laajaa lukijakuntaa. Oli etsittävä kirjoitettavaa. Oli etsittävä asioita, joista olin kiinnostunut. Oli mietittävä, mikä minua ylipäätään kiinnostaa. Oli oltava jotain mieltä asioista. Oli puhkottava laatikkoon reikiä, joista elämä pääsisi paistamaan sisään. Elämä vaikutti mielenkiintoiselta, jännittävältä ja ruoho vihreämmältä aidan toisella puolella. Revin laatikkoon isompia aukkoja.

Ellen ole tarkkana, imeydyn edelleen takaisin laatikkoon kyhjöttämään. Laatikko vetää puoleensa kuin vyötärölle kiinnitetty benji-köysi. Benji-köyden päässä joutuu pinnistelemään, askel lipsuu ja kädet yrittävät haroa jotain, mistä pitää kiinni. Sisällä on houkuttelevan mukavaa ja aukot seinissä alkavat välittömästi kutistua kun astun sisäpuolelle. Laatikossa ei siis kannata käydä muuta kuin keräämässä lisää vauhtia.

On ollut jännittävää huomata, että asiat, jotka aikaisemmin tuntuivat epämukavilta ja olivat liian kaukana laatikkoni ulkopuolella, ovat bloggaajaminälleni arkipäivää.

Kutsu tapahtumaan, josta en tunne etukäteen ketään? Sinne! Minäminä olisi jäänyt laatikkoon tärisemään kauhusta ja kehittänyt jonkun taudin viimetippaan välttyäkseen lähtemästä. Pysähtyminen keskelle kaupunkia ottamaan kuvaa hauskannäköisestä kuviosta kadussa? Ei mitään ongelmaa. Minäminä olisi huomannut ehkä kuvion, mutta jatkanut kiireesti matkaa välttääkseen herättämästä liikaa huomiota. Minäminälle on ihan ok, jos vastaus kysymykseen ”mitä teit lomalla?” on ”en mitään, lepäsin.” Bloggaajaminälle se on suuri epäonnistuminen ja merkki hukkaan heitetystä elämästä.

Bloggaajaminä on se osa minussa, joka uskaltaa elää. Bloggaajaminä on minäminää isompi, se vaatii enemmän energiaa, enemmän tilaa, enemmän huomiota, pitää isompaa ääntä, laulaa jos huvittaa, tanssii kun siltä tuntuu. Se ei hyväksy mitä tahansa kohtelua ja olettaa saavansa laatua. Samalla bloggaajaminä antaa ymmärtää tarjoavansa laatua: aitoa itseään, vahvoja ja heikkoja puoliaan, totuutta. Minäminä yrittää toisinaan väliin ehdottelemaan, miten asian saisi ilmaistua ”hyvin”, niin että näyttäisi itsensä mahdollisimman edullisessa valossa. Bloggaajaminä nauraa tällaiselle epävarmuudelle ja kertoo niinkuin asiat ovat. Bloggaajaminä kertoo iloisesti kerrasta kun kompastui naamalleen kuraan, minäminä kiirehtii pesulle eikä halua kenenkään mainitsevan asiaa enää ikinä.

Minäminä tietää missä on huono eikä halua näyttää sitä puolta kenellekään. Minäminä tekee vain asioita, joita osaa. Minäminä ei harjoittele muiden nähden ennen kuin on tarpeeksi hyvä.  Minäminä haluaa loistaa ja kerätä ihailua. Bloggaajaminä kokeilee uusia asioita, koska tietää kokeilemisesta ja harjoittelusta syntyvän mielenkiintoisempaa blogisisältöä. Bloggaajaminä tietää, että harva haluaa lukea täydellisistä ihmisistä ja asioista. Bloggaajaminä tietää, että lukija samaistuu paremmin inhimiliseen, epätäydelliseen kirjoittajaan, joka yrittää edes. Bloggaajaminä haluaa toimia mieluummin esimerkkinä rohkeudelle tehdä ja kokeilla kuin esimerkkinä olla.

Bloggaajaminä kiskoi minäminän laatikon ulkopuolelle ja kertoi siitä kaikille. Minäminää hirvittää.

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

No Comments

Vastaa

Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close