Karkkipäivä /

Karkkipäivä-projekti

Okei, ajattelin jakaa teille ideani, johon nämä Karkkipäivä-ohjeetkin liittyvät. Luin jostain (Linchpinistä), että kommentit projektiin kannattaa kerätä sen alkuvaiheessa, jolloin niitä on tarkoitus saada kokoon paljon. Kun ideat on kerätty, on aika toteuttaa projekti niiden pohjalta. Toteutusvaiheessa ja projektin valmistuttua kommentit ovat kielletty, se laiva on jo lähtenyt. Silloin enää tehdään ja kun on tehty, on aika luovuttaa valmis työ maailmalle.

Ajatus pyörii siis käsitteen karkkipäivä ympärillä. Ainakin meillä karkkipäivää vietetään kerran viikossa, lauantaisin. Se tarkoittaa, että karkkipäiviä on vuodessa 52. Kunnianhimoinen tavoitteeni on julkaista siis 52 erilaista ohjetta, joita seuraamalla voi viettää terveellisempiä karkkipäiviä ympäri vuoden.

Ohje julkaistaan aina lauantaina klo 10, jotta ainekset ehtii vielä kipaista kaupasta sinä päivänä. Takoitus on, että ohjeissa käytetään vain sellaisia aineksia, jotka löytyvät lähikaupasta. En ole käynyt jokaisessa K-marketissa, K-supermarketissa, S-marketissa, Siwassa, Alepassa, Salessa, Valintatalossa, joten en voi taata, että ainekset löytyvät varmasti. Yritän kuitenkin parhaani, että ainekset olisivat yleisiä.

Ohjeet saavat inspiraationsa ajankohtaisista asioista, kuten kesällä tuoreista mansikoista, jouluna suklaasta ja jouluisista mausteista, halloweenina jostain pelottavasta jne.

Aineksina käytän esimerkiksi tuoreita, kuivattuja ja pakastehedelmiä sekä marjoja, kookosta, itsetehtyä suklaata, pähkinöitä ja liivatetta sekä katsotaan mitä muuta terveellistä vielä keksin ;)

Kun olen saanut kaikki 52 ohjetta kokoon, olen ajatellut yhdistää ne kirjaksi. Todennäköisesti tulen pyytämään kirjasta jotain vaivanpalkkaa, mutta jos sitä ei halua maksaa, voi ohjeet printata blogista karkkipäivä-tagilla ilmaiseksi. Koska olen menossa elokuussa taas ”oikeisiin töihin”, tavoitteena on saada ohjeet kokoon siihen mennessä. Jos hyvin käy, kirja olisi siis valmis siinä vaiheessa kun karkaan palkkalistoille. Ohjeita ilmestyy blogissa kuitenkin helmikuulle asti.

Noniin, nyt on teidän vuoro. Miltä kuulostaa? Aikamoiselta määrältä työtä? Onko se työtä, jos se on kivaa? Keksittekö parannusehdotuksia, kommentteja, ehdotuksia, ideoita, kritiikkiä? Nyt on niiden aika, sen jälkeen vaietkaa iäksi. Otan kaiken avun avosylin vastaan nyt!

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

No Comments

Vastaa

Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close