Luin ja opin /

Outliers

The Story of Success. Marlcolm Gladwell, Penguin books, 2009.

Menestystarinoita tykätään kertoa ryysyistä rikkauksiin -tyylisinä yksinkertaistettuina satuina. Tämä kirja kertoo yksityiskohtaisesti, mistä tiettyjen ihmisten (NHL-tähdet, Bill Gates, internetin perustaja Bill Joy, hän itse, juutalainen menestysasianajaja Joe Flom, aasialaiset, Beatles yms.) menestys on tosiasiassa johtunut. Menestykselle tehdään todella mielenkiintoinen ”ruumiinavaus”.

Outlier on henkilö, joka eroaa muusta ryhmästään edukseen, eli ulkopuolinen. Muut ovat taviksia, ulkopuolinen on menestynyt jossain mielessä.

Menestystä auttaa kirjan mukaan nämä seikat:

  • Että on syntynyt oikeaan aikaan vuodesta (esim. koulun kannalta on parempi olla syntynyt alkuvuodesta: on nuoruudessaan kehittyneempi kuin loppuvuodesta syntyneet luokkatoverinsa)
  • Että jaksaa harjoitella taitoaan 10 000 tuntia, eli noin kymmenen vuotta
  • Että jaksaa yrittää eikä anna periksi nopeasti
  • Että on kasvanut kulttuurissa, jossa arvostetaan kovaa työtä
  • Että on kasvanut kulttuurissa, jossa kovan työn tekoa pidetään mielekkäänä
  • Että on yrittäjähenkisestä suvusta
  • Että on oppinut olevansa oikeutettu paikkaansa maailmassa
  • Että vanhemmat jaksavat nähdä vaivaa lapsen kehityksen eteen
  • Että on syntynyt sopivaan aikaan ehtiäkseen mukaan uuteen juttuun, ei ole liian nuori tai vanha sen alkaessa (tietokoneiden vallankumous, koulujärjestelmän uudistuminen, vaateteollisuuden vallankumous)
  • Että on tarpeeksi älykäs (ÄO 120, mutta ei välttämättä yli)
  • Että on älykäs myös sosiaalisesti (osaa toimia ihmisten kanssa)
  • Että saa elämässään monta onnenkantamoista ja tarttuu niihin

Menestyksen määritelmä on tässä kirjassa siis hyvin perinteinen. Menestynyt on hän joka on ammatiltaan asianajaja, lääkäri, NHL-tähti tai joku muu kovapalkkainen ja/tai pitkälle elämässään päässyt. Kirjassa kuitenkin selvitetään hyvin seikkaperäisesti, että menestys ei ole kuin hyvin pieneltä osin (oliko se 20%?) kiinni siitä, millainen ihminen on vaan pääasiassa kiinni siitä, mistä hän tulee. Kirjassa mainitaan, että periaatteessa kyseessä on stereotypiointi, mutta stereotypioissa on paljon totuuspohjaa eikä niitä pitäisi täysin sivuuttaa siinä pelossa, että loukkaa toista.

Todella mielenkiintoinen kirja, saa innostumaan kulttuurihistoriasta. Kannattaa lukea ehdottomasti.

request.php

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close