Luin ja opin /

Kirja-arvostelu: The Big Leap

The big leap Gay Hendricks

Conquer your hidden fear and take life to the next level. Gay Hendricks, 2009. HarperCollins.

Tiedättekö tilanteen, kun kaikki tuntuu menevän hienosti? Kotona, töissä, sosiaalisessa elämässä, kaikessa. Kaikki on kivaa, helppoa, hauskaa, onnistuu ja niin edelleen. Kuinka monelle on tullut silloin mieleen jotain sellaista kuin ”itku pitkästä ilosta”, ”ei tämä voi kestää, kohta tapahtuu jotain kamalaa”, ”nauti niin kauan kuin tämä kestää”? Asiat ovat liian hyvin, joten aloitamme riidan läheisen kanssa, räpellämme ja loukkaamme itsemme, sairastumme, teemme jotain harkitsematonta ja typerää tai muuta vastaavaa. Hyvä olo tuntuu niin vieraalta, että sabotoimme sen alitajuisesti, jotta pääsisimme takaisin totuttuun, vähän epämiellyttävään tilaan. Sen tilan me tunnemme hyvin.

Juuri tästä aiheesta kertoo tämän kertainen kirja The Big Leap. Kirjassa on annettu tilanteelle nimi ”Upper Limit Problem”, joka kuvastaa sitä tilannetta, jolloin ollaan saavutettu onnellisuuden ja muiden positiivisten tunteiden yläraja, mikä aiheuttaa ihmiselle ongelman, joka täytyy ratkaista.

Ihmisen olemassaolo on ollut valtaosan ajasta selviytymistä, negatiivisten asioiden kanssa painimista. Näihin tunteisiin ihminen on tottunut, niitä osataan käsitellä ja sietää paremmin. Se, että ihmisellä menee aina vain paremmin, on puolestaan verrattain uusi ilmiö. Aivot eivät ole tottuneet sietämään aina vain isompia määriä onnellisuutta ja muita positiivisia tunteita. Ihminen pyrkii palauttamaan tasapainon ja neutraalin tilan, joten se kehittelee jotain, joka tuo fiilistä vähän alaspäin, tasolle joka on vielä kestettävä. Kirjassa puhutaan termostaatista, joka on säädetty tietylle positiivisten tunteiden tasolle. Jos tunteet ylittävät tason, saa termostaatti tekemään jotain tason laskemiseksi.

Tapoja laskea fiilistä ovat esimerkiksi murehtiminen, kehujen kieltäminen (olisi se voinut mennä paremminkin), kritisointi ja syyttely, kinastelu, sairastelu (maha-, niska-, selkäkivut, päänsäryt, flunssat), itsensä loukkaaminen, oleellisten tunteiden piilottelu, tärkeiden asioiden kertomatta jättäminen oleellisille henkilöille (kerrotaan Liisalle, että ollaan vihaisia Lotalle eikä Lotalle sanota mitään) ja sopimuksien rikkominen.

Esimerkkejä:

Näet todella kauniin maiseman ja jäät nauttimaan siitä hiljaa itseksesi. Pian mieleesi putkahtaa kuitenkin jotain ei niin kaunista. Huomaat jonkun jättämän roskan ja vihastut siitä, alat miettiä kinaa läheisen kanssa, alat murehtia rahatilannettasi. Kehittelet jotain, jonka takia asiat eivät olekaan ihan niin hyvin.

Sinulla menee lujaa töissä, olet liekeissä ja kaikki menee putkeen. Sitten yhtäkkiä selkäsi paukahtaa ja joudut pitkälle sairaslomalle.

Ajattelet rakastasi hellästi ja sitä kuinka hyvin teille menee, kuinka ihana hän on ja niin edelleen. Sitten mieleesi ilmestyy muistikuvia hänen huonoista ominaisuuksistaan, siivoamattomista astioista pöydällä, huonoista tavoista ja siitä yhdestä kerrasta kun hän tuijotti ystävättären kaula-aukkoa vähän liian pitkään. Lopulta oletkin tilassa, jossa olet valmis aloittamaan riidan rakkaasi kanssa.

Vietät iltaa ystäviesi kanssa pitkästä aikaa ilman perhettäsi. Sinulla on todella hauskaa ja nautit olostasi täysillä. Sitten mieleesi putkahtaa kuvia loppuperheestä, jotka ikävöivät sinua kotiin, jotka tarvitsevat sinua, joilla on kurjaa ilman sinua. Alat tuntea syyllisyyttä hauskanpidostasi ja alat miettiä pätevää tapaa karata kotiin.

Nämä ovat täysin normaaleja ja meillä kaikilla on omat versionsa ongelmasta, ellemme tiedosta sitä ja harjoittele päivittäin siitä eroon pääsemiseksi.

Ensimmäinen askel on huomata ongelma: jotain positiivista tapahtuu, mutta hetikohta jotain ikävää. Kun ymmärtää, että tämän ikävän tunteen aiheuttaa itse ajatuksillaan, voi siitä tietoisesti kieltäytyä ja jatkaa positiivista kierrettä.

Kirja kertoo neljästä rajasta, joihin ihminen yleensä törmää positiivisia tunteita tuntiessaan:

  1. Että olen pohjimmiltani jotenkin viallinen enkä ansaitse tällaista onnea
  2. Menestymällä petän perheeni tai muut läheiseni
  3. Että olen taakka läheisilleni, kaikki mitä teen tuo lisää vaivaa läheisilleni
  4. Minun pitää pitää kynttilääni vakan alla, jotta muut eivät tule kateellisiksi tai surullisiksi omasta osaamattomuudestaan

Jotain näistä tai jopa kaikkia on vihjailtu meille lapsuudestamme asti. Alamme uskoa rajoihin itse vaikkemme yleensä tietoisesti. Rajat tuntuvat epämukavana pistoksena, kun kaikki menee hyvin. En voi hehkuttaa uutta ihanaa työpaikkaani, sillä työttömiä on niin paljon. En voi kailottaa jatkuvasti kuinka ihania lapseni ovat, sillä lapsettomia on niin paljon. Esimerkkejä on yhtä paljon kuin ihmisiä.

Kun sadepilvi ilmestyy lämpimästi paistavan auringon eteen mielesi maisemassa kannattaa pysähtyä miettimään, mistä tämä sadepilvi oikein saa voimansa. Mihin ”totuuteen” uskon niin vahvasti, että se estää minua tuntemasta tätä onnen tunnetta? Kun tuon ”totuuden” löytää, voi sen ottaa tarkempaan syyniin ja miettiä sen paikkansapitävyyttä. Usein nämä totuudet syntyvät lapsuudessamme, lapsen ontuvalla logiikalla ja ymmärryksellä.

Kirja neuvoo, mitä tällaisessa tilanteessa kannattaa tehdä:

  1. Ajattele tyhjästä ilmestyvää negatiivista tunnetta pallona, jota puristat kädessäsi
  2. Kun huomaat puristavasi palloa, voit hellittää otteesi ja antaa pallon pudota
  3. Kun palloa ei enää pitele käsissään voit etsiä sen positiivisen tunteen, joka sai pallon ilmestymään käteesi
  4. Yritä tuntea tuota positiivista tunnetta mahdollisimman pitkään ja paljon nostaaksesi sietotasoa.

Kun huomaamme pallon ilmestyvän käteemme, ne ovat merkki siitä, että olemme jonkin hienon asian lähellä. Kun pallon huomaa ja sen pudottaa, on valmis tarttumaan tuohon hienoon asiaan. Uusi hieno asia aiheuttaa meissä pelkoa, mutta kun pelon yli pääsee, vain taivas on rajana. Kirjassa mainitaankin:

”Fear is excitement without the breath”

Kun pelkäämme, pidätämme hengitystä. Kun olemme innoissamme, hengitämme. Muuta eroa ei ole.

Kirja kertoo myös erilaisista pätevyysalueista, joilla toimimme:

  1. Epäpätevyysalue: asiat, joissa emme ole ollenkaan hyviä. Jos teemme näitä asioita, lopputuloksena on sutta ja sekundaa. Yritämme niitä silti toisinaan, kunnes annamme periksi ja pyydämme jonkun muun apua. Tällä alueella ei kannattaisi olla yhtään vaan delegoida tehtävät muille. Kirjassa mainitaan korkeassa asemassa oleva mies, joka veloittaa tuhat dollaria tunnilta mutta päätti yrittää asentaa uuden printterinsä itse. Hän käytti tehtävään kolmetoista tuntia, riitaantui vaimonsa kanssa turhautujonka jälkeen maksoi naapurinpojalle satasen tehtävän tekemisestä.
  2. Pätevyysalue: Asiat, joissa olemme hyviä, mutta joita muut voivat tehdä aivan yhtä hyvin tuloksin. Asiat, joihin käytämme ihan liikaa aikaa vaikka koulutettu apinakin voisi tehdä ne.
  3. Erinomaisuusalue: Näissä asioissa olemme todella hyviä, osaamme asiamme ja ne sujuvat kuin vettä vaan. Näissä asioissa meidän puoleemme usein käännytään. Jos teemme vain näitä asioita tylsistymme nopeasti, sillä ne eivät haasta meitä yhtään. Tällä alueella toimiessamme mietimme välillä oliko tämä tässä, eikö elämällä ole muuta tarjottavaa?
  4. Nerokkuusalue: Asiat, joiden tekemisestä todella nautimme. Niitä tehdessämme olemme flow-tilassa, ajankulun unohtaa, emme tunne tekevämme töitä, tekisimme niitä vaikkei maksettaisi, se mitä tekisimme, jos voittaisimme lotossa. Osaamme nämä asiat vaistonvaraisesti, ne ovat lahjamme, uniikki kykymme.  Kun meiltä kysytään, miten osaamme tämän, emme osaa selittää, se vain tapahtuu. Kun toimimme tällä alueella, tunnemme syvää tyytyväisyyttä. Tältä alueelta löydämme tiemme menestykseen. Tälle alueelle kannattaa pyrkiä mahdollisimman paljon.

Kirja jopa neuvoo, miten oman nerokkuusalueensa voi löytää. Nerokkuusalue on kirjan mukaan kuin maatuskanukke. Siinä on kerroksia ja todellinen nerokkuusalue löytyy kun omaa osaamistaan avaa ja avaa kärsivällisesti. Missä olen hyvä? Miten olen hyvä siinä, mikä tekee minut hyväksi tässä asiassa? Miksi olen hyvä tässä asiassa? Lopulta päästään vastaukseen, joka on enemmänkin olankohautus ja tokaisu, ”en tiedä, minä vain olen.” Se on tunne syvällä sisimmässä, ääni joka kertoo tekemään tietyllä tavalla. Tätä ääntä kannattaa kuunnella. Kun tämän äänen on tunnistanut ja huomannut mitä se osaa, on aika löytää jotain, missä sitä pääsee käytäämään mahdollisimman paljon.

Nerokkuusaluettaan voi etsitä kyselemällä:

  1. Mitä minä rakastan tehdä?
  2. Mikä tekemäni työ ei tunnu työltä?
  3. Mikä tekemäni tuottaa eniten yltäkylläisyyden ja tyytyväisyyden tunteita käytettyyn aikaan nähden?

Keksin omasta elämästäni parikin esimerkkiä, jotka putkahtivat mieleeni:

Ala-asteella opettaja selittää uutta asiaa matematiikassa. Asia ei aukene luokkatoverilleni ja hän kysyy selventäviä kysymyksiä. Opettaja vastailee kysymyksiin, mutta luokkatoverini kasvoista näkee, ettei hän vain ymmärrä. Tilanne on jatkunut jo sen aikaa, että luokkatoveri ei kohta enää kehtaa kysyä lisää vaan teeskentelee ymmärtäneensä vaikkei ymmärräkään. Itse en meinaa pysyä tuolillani, sillä tunnen sisälläni sen ainoan sanan, jonka mainitsemalla koko asia aukenisi hetkessä. Joskus uskallan huutaa tämän sanan väliin, mutta koska saan tästä vähintäänkin pahoja katseita opettajalta, päädyn usein antamaan luokkatoverille vierihoitoa mahdollisimman pian. Reaktio on aina: ”Miksei opettaja sitä heti sanonut?”

Isoäitini oli päättänyt alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tietokoneella. Tietokoneen käyttö on seniori-ikäiselle lievästi sanottuna haastavaa ja vaatii paljon IT-tukea meiltä sukulaisilta. Isäni yrittää selittää äidilleen, mutta käyttää termejä kuten kursori, välilyönti, tiedosto, asema ja muuta vastaavaa. Isoäitini silmistä näkee, että nämä termit lyövät täysin tyhjää. Isäni hermostuu opetuksen mahdottomuutta, missä vaiheessa ohjaan hänet ulos huoneesta ja alan puhua isoaitini kieltä. Viisi minuuttia myöhemmin homma rullaa taas.

Onko joku teistä katsonut Olipa kerran elämää? Siinä selitetään elimistössä tapahtuvia asioita niin, että lapsikin ne ymmärtää. Punasolut ovat punaisia ukkeleita, joilla on selässä reppu täynnä happipalloja. Valkosolut ovat valkoisia poliiseja. Nuhapöpöt (streptokokit?) ovat keltaisia madonnäköisiä, joilla oli vihreä liivi, punainen pitkä nenä ja ne hihittävät ilkeästi. Ohjelma oli hyvin havainnollinen kertomaan verrattain hankalia asioita riittävän yksinkertaisesti. Jos asiaa selitetään ensimmäistä kertaa, ei heti tarvitse mennä yksityiskohtiin vaan selittää mieluummin niin, että asia löytää jotain tarttumapintaa opetettavasta.

Sen takia tykkään kirjoittaa näitä ”kirja-arvostelujani”. Tosiasiassa ne ovat kai enemmänkin referaatteja. Selitän lukijoille, mitä luin, miten asian ymmärsin ja mistä lukija voi itse huomata saman. Lapsena luin mielelläni kokeisiin koulukavereideni kanssa, sillä opin huomattavasti helpommin opettamalla asiat jollekulle toiselle. Se oli tavallaan kertausta ja testausta, että olin todella ymmärtänyt asian oikein. Mihinköhän tätä taitoa voisi käyttää työelämässä?

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close