Karkkipäivä / Evääksi / Jälkiruoat / Makeiset / Välipalaksi /

Suklaafudge (makeuttamaton, viljaton, maidoton, pähkinätön)

Karkkihyllyn ohittaminen muuttui kuule juuri huomattavasti helpommaksi! Ei meinannut jäädä tästä ohjeesta mitään kuvattavaa, kun pikkuiset kädet yrittivät päästä ”maistamaan” näitä ennen kuin ne olivat edes valmiita. Onneksi olin tarkkana jääkaappinatsina paikalla :)

Tässä suklaafudgessa ei ole mitään makeutusainetta. Laitoin hunajan kuitenkin aineslistalle, jos joku sitä sattuisi kaipaamaan. Taatelit ovat niin makeita yksinään, että kannattaa ehdottomasti kokeilla ensin ilman.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Täyteläisen suklaista, mutta rakenne on kuitenkin vähän pureskeltava, kuten kunnon fudgessa kuuluukin. Näitä tehdään meillä kyllä pian uudestaan, niin helppoja ne olivat pyöräyttää. Nämä sopivat varmasti myös kahvipöytään mokkapalojen tai mutakakun tilalle. Tämä on niin hyvää.

Alkuperäisen idean löysin täältä. Aineksia oli alkuperäisessä ohjeesssa kuusi, mutta minusta tumman suklaan lukeminen yhdeksi ainekseksi on vähän huijausta. Minunkin ohjeessani on kuusi ainesta, joista yhtä ei todennäköisesti edes tarvitse ja kaikki ovat oikeasti raaka-aineita.

Ainekset ovat siis tässä. Tuotteet ohjeeseen on saatu Pirkka-merkiltä.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Suklaafudge

Noin 30 palaa

Valmistusaika: 30 min jähmettymisaika: 2 h

Lataa tästä ohjeet .pdffänä Karkkipäivä_ suklaafudge

Ainekset

  • 200g kivettömiä taateleita
  • 50g tai reilu 1 dl kaakaota
  • 50g tai 3/4 dl kookosöljyä
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 0,5 dl kookosmaitoa
  • (hunajaa)

Valmistus

terveellinen superhelppo suklaafudge

Laita taatelit pehmenemään kuumaan veteen kymmeneksi minuutiksi. Jos kookosöljy on kiinteää, laita purkki seisomaan lämpimään veteen.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Purista taateleista ylimääräinen vesi pois. Soseuta monitoimikoneella tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Lisää taatelitahnaan kaakao, vanilja ja kookosöljy. Aja tasaiseksi.

Untitled design(8)

Lisää seokseen kookosmaitoa sen verran että koostumus on paksua, mutta ei pyöri pallona astiassa.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Maista ja lisää hunajaa jos välttämättä haluat. Valmis massa on kiiltävää suklaakakkutaikinan näköistä. Itselle tuli myös mämmi mieleen.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Vuoraa pieni vuoka leivinpaperilla, itse käytin taas puolikasta maitotölkkiä.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Kaada massa vuokaan tasaisesti (ei siis näin yhtä kasaa keskelle vaan kannattaa jakaa useammaksi kasaksi, on helpompi tasoittaa)

Untitled design(12)

Painele leivinpaperin avulla massa tasaiseksi vuokaan.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Siirrä jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Siirrä jähmettynyt levy leivinpaperin avulla leikkuulaudalle.

terveellinen superhelppo suklaafudge

Leikkaa reunat siistiksi ja syö pois kuleksimasta :) Laikkaa lopuista suupalan kokoisia kuutioita. Säilytä ilmatiiviisti jääkaapissa.

Suklaafudge

Toivottavasti maistuu!

allekirjoitus

Karkkipäivä on sarja herkkuohjeita, joiden avulla herkuttelu ilman huonoa omaatuntoa on mahdollista. Ohjeet ilmestyvät aina lauantaisin, eli karkkipäivänä. Lisää Karkkipäivästä voit lukea täältä.

Tekeekö mielesi lisää tällaisia ohjeita? Liity ilmaiselle sähköpostilistalle ja saat linkin kaikkiin vanhoihin ohjeisiin!

Saat linkin sivulle, johon on kerätty yli 80 blogissa julkaistua Karkkipäiväohjetta. Lisäksi saat jatkossa kaikki uudet ohjeet heti niiden ilmestyttyä lauantaisin.

Syötä alle osoite, johon saan lähettää sinulle linkin ja uudet ohjeet. En luovuta osoitetta kolmansille osapuolille. Voit aina perua tilauksen yhtä nappia painamalla, jos tulet katumapäälle.

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

  • Nina
    toukokuu 16, 2015 21:22

    Tässä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja helppo resepti. Huomasin toffeekarkkien yhteydessä, että en erityisemmin pidä kookoksen mausta ja näin ollen olen päättänyt korvata sen jollain muulla esim. kerma ilmeisesti käy vaihtoehtoiseksi ”nesteeksi”?

    • Tiia
      toukokuu 16, 2015 23:31

      Itse en enää yleensä edes huomaa kookoksen makua kun käytän kookosmaitoa tai kermaa. Fudgessakin on niin vahva kaakaon maku, etten erota sitä joukosta. Miehenikään ei alkuun pitänyt kookoksesta, jota aloin käyttää vaikka missä, mutta on hänkin jo tottunut. Kookosmaito säilyy paremmin, joten se on siitäkin kätevä tuote ostaa valmiiksi kuivakaappiin odottamaan. Jos se kuitenkin tökkii pahasti luulisin peruskerman toimivan lähes yhtä hyvin. Kerma on kuitenkin juoksevampaa eikä jähmety kuten kookosmaito/-kerma, joten lisää sitä varovasti!

  • Sini
    toukokuu 26, 2015 14:33

    Tein raakakaakaojauheesta, toimii silläkin. Todella hyvää ja niin (vaarallisen ;) ) helppoa tehdä!

    • Tiia
      toukokuu 27, 2015 10:13

      Moi Sini,

      Tämähän on raakakaakaojauheella tehtynä todellista terveysruokaa ja sille voisi kai hyvin osoittaa oman lohkonsa lautasmallissa? Sitä mallia olisi helppo noudattaa :)

  • Saara
    kesäkuu 2, 2015 21:36

    Koitin tehdä tätä vähän soveltavilla raaka-aineilla, kun ei ollut ihan noita samoja ja lopputulos oli liian ”taatelinen” mun makuun.. Jäikö näihin sun mielestä taatelin maku selkeästi vai johtuko se mulla vaan soveltamisesta..? Haluaisin tietää kannattaako mun hankkia kunnon aineet ja tehdä uusi yritys :)

    • Tiia
      kesäkuu 2, 2015 22:18

      Pistitpä pahan! Minun mielestäni taateli on enemmänkin antamassa makeutta ja rakennetta, se ei niinkään maistu läpi. Kun tarjoilin näitä tutuille, he sanoivat ensimmäiseksi maistavansa kookoksen, eivät taatelia.

  • Mirva
    kesäkuu 24, 2015 19:49

    Nämä on kyllä aivan taivaallisia! Nyt kolmas satsi tulossa, mieskin haluaa, vaikka ihan normaalia suklaata yleensä haluaa. Lapset tykkäävät myös! En ole lisännyt kookosmaitoa, koska näistä tulee muuten ihan liian löysiä. Keksin kuitenkin, että löysempänä tätä voisi käyttää kakkupohjana (ns. mudcake) ja päälle vaikka pähkinärouhetta /marjoja. Nyt kokeilemme sekoittaa taikinaan paahdettua hasselpähkinärouhetta, josko saataisiin suklaa-pähkinä-fudgeja :)

    • Tiia
      heinäkuu 1, 2015 18:48

      Moi Mirva,

      Mahtavaa kuulla, että tykkäätte! Tuunaus pähkinällä kuulostaa herkulta, täytyypä kokeilla sitä itsekin ensi kerralla :)

  • Jenni
    syyskuu 28, 2015 21:45

    Aivan loistavan makuisia näin sokeririippuvaisenkin suuhun. Hunajaa kyllä hujahti sekaan muutama ruokalusikallinen, minulle, kun mikään ei ole liian makeaa.

    Tuli mieleen, että toimisi mokkapalojen päällisenä oikein hyvin :)

    • Tiia
      lokakuu 4, 2015 19:08

      Moi Jenni,

      Hyvä, että maistuu sokeririippuvaisellekin:) Jos haluat, voit totutella, lisäämällä joka kerralla vähemmän hunajaa. Joku kerta sitä ei enää tarvitse ollenkaan!

      Tämä on toki terveellisempi kuin tomusokeri-päällinen mokkapalojen päällä, mutta onko tämä kuitenkin liian tönkköä? Levittyisikö se kunnolla? Kerro jos kokeilet!

  • Sini
    helmikuu 1, 2016 10:51

    Löysin juuri blogisi, ihania reseptejä!! Ootko testannut tätä tuoreilla taateleilla tai Medjool-taateleilla? Kärsiiköhän rakenne vai tuleekohan liian löysää? En itse oikein tykkää noiden kaupan pussitettujen kuivataatelien mausta, liian imeliä jne.

    • Tiia
      helmikuu 1, 2016 12:28

      Moi Sini! Kiitos ja tervetuloa! Tuoreita taateleita on käytetty tässä versiossa: http://www.elamanmakua.com/jouluinen-suklaafudge/
      Tiivistyksenä tuoreet taatelit vaativat vähemmän lisättyä kosteutta, eli kookosmaidon voi jättää vaikka kokonaan pois. Silloin kun tuoreita taateleita ei ole saatavilla (eli lähes aina) kannattaa käyttää joko hevi-tiskistä saatavia puolituoreita tai kokeilla pussitaateleista eri merkkejä.

  • Laura
    helmikuu 10, 2016 12:43

    Aivan ihanaa herkkua!
    Ja todella helppo/nopea tehdä. Onneksi siskoni vinkkasi blogistasi, täältä saa mahtavaa apua jatkuvaan makeannälkään! (Myös iso kiitos kuvallisista ohjeista) :)

    • Tiia
      helmikuu 11, 2016 16:05

      Moi Laura,

      Kiva kuulla että tykkäsit :) Tämä on yksi lastenikin suosikeista.

  • Tarja
    maaliskuu 12, 2016 15:34

    Hei! Tuossa aiemmin oli jo puhetta kookoksesta. Minulla menee kookosmaito, mutta ei -öljy. Voiko kookosöljyn korvata esim. rypsiöljyllä?

    • Tiia
      maaliskuu 12, 2016 17:33

      Moi Tarja,

      Aika pahan pistit! Kookosöljy kovettuu kylmässä ja rypsiöljy ei, joten tässä ohjeessa sitä ei voi käyttää korvaamiseen tai lopputulos on mössöä. Jos kookosöljy ei sovi, jättäisin rasvan kokonaan pois ja laittaisin 1-2 taatelia lisää. Tai sulatettua kaakaovoita voisi myös kokeilla, jos sitä löytyy.

      • Tarja
        maaliskuu 12, 2016 19:18

        Toden totta, en ajatellut, että tässä tuo liittyy olomuotoon. Kaakaovoita voisin kokeilla. Kiitos vinkistä. Ps. Mangoremmit on uunissa, mutta eivät meinaa kuivua ?

        • Tiia
          maaliskuu 12, 2016 20:16

          :D odottavan aika on pitkä! Päädyin juuri muokkaamaan ohjetta, sillä moni muukin mainitsi pitkästä kuivumisajasta. Voit nostaa lämpötilaa noin 80 asteeseen, jos sose ei millään meinaa kuivua.

          • Tarja
            maaliskuu 12, 2016 20:41

            Ok, kiitos taas.

  • Karkkipäivä: Kesäkurpitsabrownie
    syyskuu 18, 2016 15:13

    […] edes tajunnut sitä ennen kuin mieheni asiasta mainitsi, mutta päällinen on samaa tavaraa kuin suklaafudge. Ainesten suhteet ovat vain erilaiset, jotta massa on helpompi levittää pehmeän pohjan päälle. […]

  • Karkkipäivä: Jouluinen suklaafudge (viljaton, makeuttamaton, maidoton, munaton, pähkinätön, soijaton) - Elämänmakua
    syyskuu 18, 2016 15:58

    […] saattaa näyttää tutulta ja sitä se onkin. Toukokuussa julkaisemani alkuperäinen ohje on edelleen se suosituin ja googletetuin. Elokuussa sitä freesattiin tuoreilla vadelmilla ja […]

  • Karkkipäivä: Vadelmasuklaafudge (sokeriton, viljaton, maidoton, pähkinätön) - Elämänmakua
    syyskuu 18, 2016 16:19

    […] tehdään kierrätystä ja tuunataan vanha todella hyvin menestynyt suklaafudge-ohje (jota on jaettu facebookissa huimat 450 kertaa!) uuteen kesäisen raikkaaseen muotoon. […]

  • Krista
    syyskuu 23, 2016 07:10

    Tämä oli niin timanttinen resepti, kiitos!
    Korvasin kookosmaidon mantelimaidolla koska sitä sattui olemaan jääkaapissa- herkullista tuli!
    Ja vielä että sitä voi syödä suht hyvällä omalla tunnolla ;)
    Vein töihinkin maistiaisia ja työkaverini ihastuivat heti, sain jakaa reseptisi heidän kanssaan :)

    • Tiia
      syyskuu 23, 2016 11:19

      Moi Krista,
      Tämä on tosiaan ollut se eniten kehuttu oje, johon aina kaikki ensimmäiseksi ohjaan. Aina on tullut kehuja! Mantelimaitokin sopii varmasti loistavasti, jos ei kärsi allergiasta, varsinkin kun sitä tarvitaan vain tilkka auttamaan ainesten sekoittumisessa. Omat tuunaukset ovat täysin sallittuja!!

  • Leena
    joulukuu 8, 2016 21:37

    On kyllä ollut mieletön resepti näin ruokavammasellekin, kiitos siitä! Olen itse tuunaillut tätä reseptiä lorauttamalla hitusen sekaan rommia (antaa hyvän maun mikäli pitää rommista) ja lisäksi olen laittanut sekaan avokadoa, joka sitten taas puolestaan antaa vähän pehmeyttä. Toimii ainakin minun suussani :)

  • Kami
    tammikuu 21, 2017 08:31

    Moi!
    Voisiko kookosöljyn korvata kaakaovoilla? Olen tehnyt tästä omaa sävellystä, jossa on juoksevaa rasvaa kookoksen tilalla, jolloin se ei tietenkään jähmety. Ja toinen kysymys: millä ihmeen masiinalla saat taatelit muussattua? Vaikka liotan niitä kauan ja soseutan samalla banaanin (oma lisäys) ja rasvan, meinaa sauvasekottimella (uudella sellaisella) olla vaikeuksia. Jos viitsit, niin kerro ihan tarkka merkki ja malli, että tiedän minkälaista konetta etsin.. :D

    • Tiia
      tammikuu 21, 2017 16:03

      Moi Kami,
      Kaakaovoi kyllä jähmettyy, mutta tuleekohan siitä liian kovaa? Kompromissi voisi olla puolet kaakaovoita ja puolet juoksevaa rasvaa.
      Taatelit jauhan yleensä monitoimikoneella, sauvasekoittimessa massa jää varmasti helposti jumiin terien sisään, ne kun ovat niin pienet. Monitoimikoneen pitkät terät toimivat hyvin. Meillä on lähes kymmenisen vuotta vanha Kenwood, joka on palvellut kyllä hyvin jatkuvasta rääkkäyksestä huolimatta. Siinä saa moottoriin liitettyä sekä tehosekoittimen, myllyn että monitoimikoneen. Lisäksi mukana tuli mehulinkoa, vatkainta, raastinta ja muuta roinaa, joita on vain kokeiltu ja keräävät nyt pölyä kaapin perällä. Tämä taitaa olla lähinnä sitä mikä meillä on. Kovasti ovat näköjään kehittyneet kymmenessä vuodessa :)

  • Seesamilaku (viljaton, luonnollisesti makeutettu, munaton, pähkinätön) - Elämänmakua
    maaliskuu 25, 2017 10:00

    […] että moni lukija on kova lakritsifani, kenties sinäkin? Lakritsijauhetta on keksitty laittaa jopa suklaafudgen […]

  • Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

    The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

    Close