Karkkipäivä / Evääksi / Makeiset / Välipalaksi /

Raparperihunajakuutiot (viljaton, luonnollisesti makeutettu, maidoton, munaton, pähkinätön)

RaparperihunajakuutiotTämä ohje on tehty yhteistyössä Pirkka-merkin kanssa.

namnamHyvää karkkipäivää! Kesä on sen verran pitkällä, että raparperit ovat kasvaneet sadonkorjuumittaan. Tuhosin kerralla lähes koko puskan, mutta ei hätää. Raparperi on sitkeää sorttia.

Tällä viikolla aloittelin kotikemistin uraa, sillä ihastuin ajatukseen ”fruit patesta”. Valitettavasti kaikissa ohjeissa käytettiin sokeria ja/tai pektiiniä. Sokeria syöville löytyy hillosokeri, jossa on sokeri ja pektiini samassa, mutta me, jotka eivät sokeria suostu syömään, saavat kokeilla kotikemistin taitojaan. Lyhennän tarinaa sen verran, että ilmoitan kokeiluni makaavan surullisena tiskipöydällä niin kauan kunnes päätän heitänkö koko hoidon roskiin vai otanko sen kanssa vielä kymmenennen erän. Ehkä sen voisi kaapia veitsellä hillopurkkiin…?

Koska kemia ei selvästikään (edelleenkään) ole vahvimpia puoliani jouduin luopumaan haaveistani ja siirryin tekemään helpompia herkkuja. Nämä onnistuvat aina. Perusohje syntyi tässä ohjeessa, nyt muutin vain osan aineksista. Kuutiot kovetetaan liivatteella, joten ne ovat oikein terveysruokaa proteiineineen ja kollageeneineen. Vaikka välipalaksi!

IMG_5511

Ainekset ovat siis tässä. Ainekset ohjeeseen antoi Pirkka-merkki.

IMG_5473

Raparperihunajakuutiot

Noin 40 kuutiota

Valmistusaika: 45 min Jähmettymisaika: 2-3 h

Lataa tästä ohjeet .pdffänä Karkkipäivä_ raparperihunajakuutiot

Ainekset

  • n. 250 g nuoria raparperinvarsia
  • luomuomena kuorineen
  • sitruuna
  • 1 rkl vettä
  • 1/2 dl (suomalaista) hunajaa
  • 1/2 tl vaniljajauhetta
  • kanelitanko
  • 3 rkl liivatejauhetta (tai 18 liivatelehteä)
  • 1 dl kylmää vettä
  • (muutama mansikka antamaan väriä)

valmistus

IMG_5475

Pilko pestyt raparperinvarret ja omena pieniksi paloiksi kattilaan. Jätä omenat alimmaisiksi, sillä ne kypsyvät hitaimmin. Kuori sitruuna ja lisää joukkoon. Kaada pohjalle n. 1 rkl vettä. Lisää kanelitanko sekaan. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 min kunnes kuutiot ovat pehmeitä.

IMG_5478

Kun kuutiot ovat melkein pehmeitä voit halutessasi livauttaa sekaan muutaman (pakaste)mansikan antamaan väriä. Keitä vielä hetki (ainakin kolme minuuttia, jos mansikat ovat ulkomaisia).

IMG_5482

Sillä aikaa laita liivatejauhe turpoamaan desiin kylmää vettä.

IMG_5481

Kun kuutiot hajoavat helposti lusikalla painaessa soseuta tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Varo tulikuumia roiskeita!

IMG_5485

Makeuta haluamallasi määrällä hunajaa. Omasta mielestäni raparperin kuuluu maistua hieman happamalta, joten puoli desiä hunajaa riitti minulle. Sekoita hyvin joukkoon.

IMG_5486

Lisää vaniljajauhe.

IMG_5489

Lisää joukkoon turvonnut liivatejauhe. Sekoita hyvin, jotta seokseen ei tule möykkyjä. Raparperiseoksen kuuluu olla tässä vaiheessa vielä kuumaa, että liivate sulaa. Jos seos on ehtinyt jäähtyä, lämmitä sitä hetki miedolla lämmöllä.

IMG_5490

Seos muuttuu vaaleammaksi liivatteen ansiosta.

IMG_5494

Leivinpaperoi vuoka tai leikkaa hyvin pesdystä ja kuivatusta tölkistä kertakäyttövuoka.

IMG_5496

Tähän määrään sosetta olisi hyvin käynyt kaksikin tölkkiä ja jähmettyminen olisi ollut nopeampaa. Meillä ei ollut kuin yksi, joka tuli melko täyteen.

IMG_5498

Kopauttele vuokaa pöytään saadaksesi isoimmat kuplat pintaan. Pieni kumilenksu tölkin ympärillä pitää sitä leviämästä muodottomaksi. Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin jähmettymään pariksi kolmeksi tunniksi. Tölkin alla kannattaa käyttää pientä leikkuulautaa siirtämisen helpottamiseksi.

IMG_5506

Kun massa ei enää hölsky tai anna periksi puristeltaessa, voit ottaa vuoan pois jääkaapista. Leikkuulaudan päällä irrota massa terävällä veitsellä reunoista jos käytit tölkkiä.

IMG_5507

Leikkaa tölkin kulmat auki.

IMG_5509

Leikkaa massasta sopivan kokoisia kuutioita. Säilytä ilmatiiviisti kylmässä. Voit ripotella pinnalle halutessasi koristeeksi kanelia ja/tai palmusokeria ennen nauttimista. Muista juoda näiden kanssa maitoa (tai syödä muuta kalsiumpitoista), sillä raparperi sisältää oksaalihappoa.

raparperihunajakuutiot(1)

Toivottavasti maistuu!

allekirjoitus

 

 

Karkkipäivä on sarja herkkuohjeita, joiden avulla herkuttelu ilman huonoa omaatuntoa on mahdollista. Ohjeet ilmestyvät aina lauantaisin, eli karkkipäivänä. Lisää karkkipäivästä voit lukea täältä.

tekeekö mielesi lisää tällaisia ohjeita? Liity ilmaiselle sähköpostilistalle ja saat linkin kaikkiin vanhoihin ohjeisiin!

Saat linkin sivulle, johon on kerätty yli 52 blogissa julkaistua Karkkipäiväohjetta. Lisäksi saat jatkossa kaikki uudet ohjeet heti niiden ilmestyttyä lauantaisin.

Syötä alle osoite, johon saan lähettää sinulle linkin ja uudet ohjeet. En luovuta osoitetta kolmansille osapuolille. Voit aina perua tilauksen yhtä nappia painamalla, jos tulet katumapäälle.

[yikes-mailchimp form=”1″ submit=”Tilaa lisää herkkuohjeita”]

Uutiskrje

Katso Myös Nämä

12 kommenttia

  • Vastaa
    Mervi Keskinen
    May 23, 2015 14:21

    Ihana resepti. Olen nyt viikon syönyt tai juonut jotain raparperiaiheista. Reseptisi tein muuten ihan just ohjeen mukaan, mutta hunaja oli loppu ja laitoin agavesiirappia. Nyt odotan, että pääsen maistamaan. Kiitos Sinulle lauantaikarkkiohjeista. Olen ihan koukussa.

    • Vastaa
      Tiia
      May 23, 2015 18:45

      Moi Mervi,

      Kiitos itsellesi kommentista. Itselle tuli tuosta raparperiohjeesta vispipuuron rakenne mieleen. Toivottavasti maistuu!

    • Vastaa
      Heli
      June 2, 2015 21:36

      Kiva resepti kiitos :)
      Laitoin liivatteen tilalle chia siemenistä tehtyä hyytelöä. Onnistui ihan hyvin, lopputulos rakeisempi ja ei-niin karkkinen.

      • Vastaa
        Tiia
        June 2, 2015 22:16

        Hyvä idea käyttää chia-siemeniä? Pysyivätkö kuutiot silti kasassa?

        • Vastaa
          Heli
          June 3, 2015 20:53

          Joo, pysyi kasassa :). Tein tosin suht paksun hyytelön chiasta… Ne ei pakastimesta ulos tulon jälkeen kauaa ehtineet pöydällä olla, kun hävisivät kaikkien suuhun :)…voisiko sulatessaan koostumus hieman hajota..

          • Tiia
            June 4, 2015 08:43

            Se on oikein! Hyvä kun eivät kauaa ehdi pahentua pöydällä :)

  • Vastaa
    Heini
    May 25, 2015 12:01

    Olin aivan innoissani ohjeesta kunnes pääsin liivate-vaiheeseen. Eikö näistä porsaanluista päästä ikinä eroon? Jos tällaisia olisi tarjolla jossain, ei tulisi mieleenkään, että saattaisivat olla liivatteesta tehtyjä. Samaan lopputulokseen pääsisi varmasti vege-geelillä tai agar-agarilla.

    • Vastaa
      Tiia
      May 25, 2015 13:32

      Moi Heini,

      Niin, vegaani tämä ohje ei ole. Itse olen sitä mieltä, että liivate on terveysruokaa, mutta ymmärrän joidenkin olevan muuta mieltä. En ole kokeillut vege-geeliä tai agar-agaria, joten en osaa sanoa, miten ne toimivat tässä. Jos kokeilet, tuletko kertomaan tuloksista täällä?

  • Vastaa
    Hanna
    May 25, 2015 14:43

    Hei! Voiko tämän tehdä ilman omenoita, tai voiko omenan korjata jollain muulla? #omenalleallerginen

    • Vastaa
      Tiia
      May 25, 2015 14:48

      Moi Hanna,

      Kiitos kysymyksestä! Oletko kokeillut tuottaako omena allergiaoireita myös luomuna ja keitettynä? Joskus oireita eivät aiheuta itse omena vaan torjunta-aineet tai se on siitepölyn ristiallergia tms. Itsekin saan joskus oireita omenista (siitepölyn ristiallergia) mutten koskaan kypsennetyistä. Tämä tuli vain mieleen.

      Omenat ovat tasoittamassa raparperin makua, mutta jos raparperi on herkkua pelkästäänkin jätä ihmeessä omena pois!

  • Vastaa
    AnnaK
    May 25, 2015 22:30

    Hurja määrä liivatetta – vaatiiko tosiaan 18 lehteä? Muuten kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta eikö tuolla määrällä tule jo melkoisen ”kumimainen” lopputulos? Kauanko kuutiot säilyvät? En huomannut sitä ohjeessa tai sitten luin huolimattomasti :) Ehkäpä testaan viikonloppuna, jotain raparperiherkkua täytyy joka tapauksessa tehdä.

    • Vastaa
      Tiia
      May 25, 2015 22:40

      Moi Anna,

      laitoin kolme ruokalusikallista jauhetta ja yksi rkl on kolme teelusikallista. Purkissa sanotaan, että yksi tl jauhetta vastaa kahta liivatelehteä. Jos tällä matikalla mennään, niin 18 siitä tulee. Tarkoitus ei ole saada hyytelöä vaan jotain vähän pureskeltavampaa.

      Koska näiden rakenne on vähän kuin vaahtoa, ne ovat herkkiä kuivumaan. Ilmatiiviisti kun säilyttää, niin kyllä ne ainakin viikon selviävät. Väittäisin, että pakastuskin onnistuu.

    Vastaa

    Käytämme sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. LUE LISÄÄ

    The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

    Close